torstai 12. helmikuuta 2015

Menneisyys

Pitipä sitä heti tulla raapustamaan toinen merkintä kun kerta alkuun päästiin.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo melkein kymmenen vuotta, tai no siitä lähtien kun neljännen kerran aloimme seurustelemaan. Ensimmäisen kerran seurustelimme ammattikoulun ensimmäisellä luokalla ja siinä vuoden aikana meillä oli melkoinen on-of suhde. Jotenkin vaikka kuinka koitimme jatkaa elämäämme eteenpäin vain ystävinä, päädyimme kerta toisensa jälkeen kysymykseen: "mitä jos vielä". Neljännen kerran aloitettuamme seurustelun päätimme, että jos tämä ei nyt enää onnistu niin sitten lopetamme koko touhun, emmekä enää palaa yhteen. Niinhän siinä sitten kävi että yhteistä taivalta ollaan jatkettu likemmäs 10 pitkää vuotta. Tähän 10 vuoteen on mahtunut paljon ylä ja alamäkiä, enimmäkseen niitä alamäkiä, mutta olemme niistä selvinneet ja se jos mikä on lujittanut suhteemme. Osasyy alamäkiin on oma itseluottamukseni.

Minulla on synnynnäinen henkitorven ahtauma, joka on leikattu 3 kertaa ollessani vain vuoden ikäinen vauva. Leikkauksessa toinen äänihuuleni vaurioitui toimintakyvyttömäksi, josta johtuen ääneni on todella käheä ja möreä naiseksi. Tästä johtuen olen ollut koko ikäni todella rankasti kiusattu. Kouluajat olivat suoraan sanottuna elämäni helvetillisimpiä aikoja, enkä kaipaa niihin ollenkaan. Kokemukset ovat vahvistaneet minua todella paljon, mutta ovat ne myös tuoneet paljon ahdistusta ja murhetta, saaneet minut epäilemään omaa itseäni ja sitä voiko minua rakastaa ja onko minussa mitään elämisen arvoista. Onneksi synkimmät ajat ovat jo takana päin ja joka päivä vahvistun entisestään. Suurin kiitos kuuluu miehelleni joka on urhoollisesti jaksanut minua kaikki nämä vuodet, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä! <3 Naimisiin menimme kaksi vuotta sitten, se oli elämäni onnellisimpiä hetkiä.

Kuten kuvista näkee, emme ole ihan massaan uppoava pariskunta ;)

Vuosi sitten keväällä aloimme puhumaan laumamme kasvattamisesta yhdellä jäsenellä lisää. Tai no mieheni oli asiasta vihjaissut puheissaan yhden jos toisen kerran. Lopulta sain häneltä varmistuksen mietteihinsä ja päätimme lopettaa ehkäisyn käytön. Olen aina halunnut olla nuori äiti, tosin omat haaveet oli saada lapsia jo pian 20 ikävuoden jälkeen että hitusen venähti tämä haave. Halusin kunnioittaa mieheni tahtoa asiassa ja odottaa kunnes hän olisi valmis, ilman minkäänlaista painostusta. Noin kuukauden päästä lopetettuani pillereiden syönnin, sain tiedon pomoltani, että työt loppuisivat, koska yrityksen toiminta loppuu. Olin äärimmäisen harmissani asiasta, koska vakituinen työ toi turvaa ja vakautta mahdollisen tulevan perheenkin takia. Tästä lannistumatta päätimme kuitenkin pidättäytyä haaveessa ja ajatella, että olisipa ainakin aikaa katsella rauhassa työpaikkoja ollessani äitiyslomalla. No asiat eivät menneetkään ihan niinkuin elokuvissa. Tässä jo melkein vuosi ollaan odotettu, josko oma ihana vauva ilmottaisi tulostaan, mutta tuloksetta. Itse olen jo melkein luopunut toivosta asian suhteen. Kun kerta elämässäni on kaikki muukin mennyt vaikeimman kautta niin tottakai tämänkin näköjään piti mennä. No aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

2 kommenttia:

  1. Oletteko käyneet tutkituttamassa itsenne? Se on helpoimmasta päästä jos haluaa alkaa katsomaan mistä kiikastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On työnalla! :) muutama viikko sitten kävin gynellä ja sen kanssa asiasta puhuttiin, jahka papakokeen tulokset tulee niin aletaan pikkuhiljaa selvitteleen et onko jotai vikaa vai eikö vaan ole sattunut tärppäämään! :)

      Poista