tiistai 21. heinäkuuta 2015

It`s alive

Tänään se piinaaminen sitten päättyi ja oli se ensimmäinen ultra. Jännitin hirmuisesti että löytyykö masusta todella ketään ja millainen kokemus se ultra on! Enempi aloin jännittämään kun  huomasin että lääkärin mukana oli harjoittelija joka opetteli sitten samalla tätä ultraamista, mutta hyvin se meni, hieman nipisteli kun se sen ultrauslaitteen työnsi tuonne sisuksiin mutta koitin olla rennosti. Vähän oli hämmentynyt olo kun lääkäri ja opiskelija höpöttelivät pitkän tovin vain kahdestaan ja sanoivat vain jossain vaiheessa että näyttävät kohta minullekkin. Olisin odotellut että olisin liikuttunut näkemästäni jotenkin, mutta ehkä se pieni seksortoisuus tyssäsi tunnelmaa sen verta pahasti etten tuntenut juurikaan mitään. No helpotus tietysti että kaikki oli hyvin ja että elämää tosiaan masussa on!:) Laskettu aika siirtyi muutamalla päivällä eteenpäin ja viikot putosi sen saman verran alaspäin, elikkä nyt ollaan 8+4 viikolla ja laskettu aika olisi nyt näiden laskujen mukaan 26.2! :)


Siellä se meijjän mini köllöttelee, toivoa vain nyt että pysyy loppuun asti matkassa mukana (vaikka lääkäri jo kovin pelotteli että keskenmenon riski on vielä suuri, ettei kannata ilakoida...) Ja että rakenneultrassa on sitten kaikki hyvin! :) Jännitystä siis ilmoilla ja tietysti masun ahkeraa kasvattelua! ^_^ <3 Pikkuhiljaa voi ruveta jo vanhemmillekkin kertoilemaan asiasta kun kerta tietää että elämää masussa on! ^_^

8 kommenttia:

  1. Ihanaa ihanaa ihanaa!! Oli pakko tulla kurkkimaan mitä kuuluu ja ihania uutisia sain lukea kun avasin bloggerin! Onnea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuus sinun kanssasi <3<3<3 Kiitos hirmuisesti ^_^ Nyt vain jännittelemään seuraavaa etappia ja sitä että tämä otus pysyy matkassa loppuun asti! ^_^

      Poista
  2. Voi, että on ihana uutinen <3 Onnea! Ja synttärit voisivat olla sitten todella lähekkäin meidän pikkuisilla :) Jännää! Ja niin ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti ihanuus <3 jännää tämä todellakin on ^_^ millään malttaisi odottaa kahden viikon päästä olevaan rakenneultraan, että saa vielä paremman varmistuksen ja että kaikki on kunnossa ja näkee pikkuisen <3 on kyllä huikea sattuma että synttärit osuu lähekkän! :)

      Poista