torstai 20. elokuuta 2015

Kirppislöytöjä

Kävimme tässä eräänä päivänä mieheni kanssa paikallisella kirpputorilla. Uskaltauduin ostamaan muutaman pikkuisen vaatteen tulevalle möllyrälle. Neutraaleja vaatteita on hirmu vaikeaa välillä löytää mitkä sopisivat sekä tytölle, että pojalle. Toinen mitä kirppareilta ei tahdo löytyä on vastasyntyneen kokoja. Suurin osa kirpputorille tuotujen lastenvaatteiden koot kun alkavat 68 koosta ylöspäin. Lisäksi toisinaan ihmisten mielenkiintoinen tapa hinnoitella käytettyjä vaatteita, aiheuttaa monesti sen, ettei hirmuisesti mitään tartu mukaan. Nyt kuitenkin onni suosi ja löysin pienoiselle ensimmäisiä vaatekappaleita, jotka miellyttivät kunnoltaan, printiltään, hinnaltaan ja siltä kooltaan! :D

Tuo tipu kuosinen body oli kokoa 50 ja tuo ihana tikru unihaalari oli kokoa 56. Kauaahan nämä koot eivät vastasyntyneelle riitä, mutta onpahan edes sen hetken sopivan kokoisia, ehkä.. Ellei satu syntymään potraa tapausta joka vaatii jo synnyttyään isompia vaatteita! :`D Toivottavasti ei. Nämä vaatteet maksoivat yhteensä vain 2,5€ ^_^ On ne vaan pieniä, mutta hirmuisen isoja kun miettii että tuon kokoinen pitäisi oikeasti vääntää tuolta alakerrasta pihalle! JAIKS!

Olen nähnyt viime öinä ihan häiriintyneitä unia. Yhdessä unessa minun piti mennä mieheni kanssa ultraan selvittämään vauvamme sukupuoli, ajauduimme kuitenkin erillemme ja minä olin eri lääkärin kanssa toisessa huoneessa ultrattavana ja mieheni oli toisen lääkärin kanssa eri huoneessa katselemassa ultravideoita :`D Olin ihan varma että masussa kasvaisi poika, mutta ultrassa tämä paljastuikin tytöksi. Lopulta mieheni pääsi kanssani samaan huoneeseen ja oli ihan ymmällään kun luuli että masuotus on edelleen sellainen pavun muotoinen möykky. Ihmettelin ääneen, että kuinka vanhoja ultria he olivat katselleet! :D

Viimeyönä minulla oli maidontursuamis ongelmia. Olin edelleen raskaana, mutta yhtäkkiä rinnoistani alkoi valumaan ihan valtoimenaan liisterimäistä maitoa jota en meinannut saada putsattua itsestäni millään! :`D Siinä sitten paniikissa yritin itseäni siistiä ja toivoin koko ajan ettei kukaan huomaisi ongelmaani! :`D  Hahaa!
Pikkusen tulee nämä raskausjutut uniin :`D

10 kommenttia:

  1. Ihana tuo Tikrupuku. ^_^
    Meillä menee vielä muuten jotkut koon 50 vaatteet likalle, vaikka on jo 58cm pitkä. Ja ne äitiyspakkauksen vaatteet on ihan törkeen isoja, ne mahtuu kans vielä. :)

    Raskausajan unet on varsin outoja. :D

    VastaaPoista
  2. Eikö, ihastuin siihen kyllä ihan päätäpahkaa kun sen satuin huomaamaan! ^_^ Monen kaverin kanssa joilla siis on jo lapsia, ollaa ihmetelty, et kuinka pirun isoja ne vaatteet äitiyspakkauksessa onkaan. Menevät ainakin hyvän aikaa, mutta on siinä oma hommansakkin kun jos niitä olisi tarkoitus alusta asti käyttää, että aina rullailet niitä hihoja yms. :)

    Äläpä muuta sano, mielenkiinnolla odottelen kuinka häiriintyneitä mun yöt vielä tuleekaan olemaan! :D

    VastaaPoista
  3. Voi, että on söpöjä vaatteita <3 Mä itse olen ihan hurhtanut lasten vaatteisiin :D Itselle ei löydy enää mitään kaupasta vaan lapselle aina! Meillä 50 ja 56 vaatteet meni ihan muutaman viikon kun tuo tytsy on hurjan kasvamaa (pituus peritty isovanhemmilta ku me ollaan pätkiä). Meillä kasvettiin 4cm joka kuukaudessa... tuntu et moni ihana vaate jäi todella vähälle käytölle :/ Nyt tyttö on 6kk ja kasvetaan 2cm kuukaudessa tahdilla... Me käytetään nyt jo 80cm vaatteita jotka on tarkotettu vuoden ikäsille :D Kai se pituus luulis pian tasottuvan...
    Hah haa :D Noi unet kuuluu niin raskauteen! Ne on välillä niin outoja et ei vaan voi käsittää mistä sellaset kumpuaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, onpas teillä tyttö kova kasvamaan ^_^ varmaan juu hirmu harmillista kun joutuu niin usein siirtymään uusiin vaatekokoihin ja jää sitten monet suloiset vaatteet kovin vähälle käytölle :/ on se kyllä niin jännää seurattavaa tuollaisten pienten kanssa miten erilailla ne kehittyy, hirmu kiehtovaa huomata miten eri geenit tulee kummaltakin puolelta ^_^ saa nähä mimmonen möllyrä täältä sitten on tulollaan :D toivottavasti teillä alkaa pituus tasoittumaan niin pääsee nauttimaan edes hirman pidemmän tovin samoista vaatteista! Onneksi on kirpputorit joista tekee toisinaan näitä edullisia löytöjä ^_^

      Juu kyllä niin tuli naurettua vedet silmissä kun aamulla heräsi ja muisti yölliset tapahtumat :'D mitä vielä loppu raskaus tuokaan tullessaan :'D

      Poista
  4. Ihania löytöjä ja kun lähes ilmaiseksi saa, niin kannattaa ehdottomasti ostaa.

    Sehän se hankaluus on, kun ei yhtään tiedä, minkäkokoinen kaveri maailmaan putkahtaa! Meillä oli alta kolmekiloinen ruipula ja ihan pienimmätkin vaatteet oli isoja! Ja sitten taas toisaalta jos olis tullut hirmu vötkäle, niin monet vaatteet olis ollu pieniä.

    Sen verran vinkkinä, että kannattaa vastasyntyneelle ja ekoiksi kuukausiksi ostaa kietaisubodeja, ovat niin paljon helpompia kuin nuo pään yli vedettävät. Vastasyntynyt kun on sellainen hento retkale, että pään yli on oikeesti vähän vaikea vetää vaatteita.Toinen juttu on haaranepparilliset vaatteet, ne on ihan parhaita! Vaippoja joutuu vaihtamaan usein ja on kurjaa, että joutuu vetämään koko potkupuvun pois vaippahommissa.

    Otattehan äitiyspakkauksen? Suosittelen ottamaan, siinä on tosi hyviä vaatteita, mutta siinäkään ei ihan mineille ole hirveesti mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti vinkeistä, enpä ole tuollaisia seikkoja edes tajunnut vielä ajatellakkaan! Sen verran juu oon huomannut ajatella tuon neppari jutun että mitä helpommin saa vaipan vaihdettua ni sen parempi, mutta tuo kietaisujuttu ei ole vielä käynyt edes mielessäkään. Täytyypi pitää silmällä näitä kietaisuvaatteita ^_^

      Voih, onpa teillä ollut pikkuinen <3 jännityksellä odotellaa mimmone mötkäle meille tulee :D
      Ehdottomasti ajattelin ottaa äitiyspakkauksen, on siinä kuitenkin niin paljon niitä hyödyllisiä vaatteita yms, vaikka ovatkin hieman reilun kokoisia, mutta kasvaahan se mini sitten jossain vaiheessa ^_^ loppupeleissä se raha mitä vaihtoehtoisesti saa, niin se äkkiä menee kaikkeen muuhun kuin vastaaviin tarvikkeisiin, kuten laskuihin yms.

      Poista
    2. Tulin vielä kommentoimaan :) Tässä on tosi hyvä juttu vauvanvaatteista kuvineen ja toivon, että minä olisin lukenut tuon ennen vauvan syntymää... Voin allekirjoittaa kaikki jutun kohdat ja suosittelen lukemaan jutun huolella. Kaikki, mikä helpottaa vauva-arkea, on hyväksi :) Ei sillä, että mullakaan mitenkään rankkaa olisi ollut, mutta kun hormonitokkurassa ja väsyneenä räplää neppareita, nauhoja jne., niin vaatteiden on syytä olla helppoja!

      Mun on pitänyt tehdä postaus vauvatarvikkeista ja -vaatteista, meillä kun on ollut "vain kaikki tarpeellinen" -linja ja ollaan saatu/hankittu paljon kierrätettyä. Mut enpä ole vielä ehtinyt aiheesta kirjoittaa, joten laitan vinkkejä aina näin kommenteissa ja toki saa kyselläkin... Itse ainakin olisin tarvinnut ehkä enemmän käytännön vinkkejä, mitä sain... Enkä sellaisia, että itkuhälyttimet, vaipparoskikset ja tuttipullojen sterilointikoneet tai jotkut ökykalliit hoitolaukut on pakollisia vaan ihan arkeen liityviä juttuja ja vinkkejä pitäisi kirjoitella.

      Poista
    3. Voih, tee ihmeessä myös blogiisi postaus asiasta, varmasti monet saavat hyödyllisiä vinkkejä sitä kautta! ^_^ Olikos sinun muuten tarkoitus liittää tähän jokin linkki siihen kertomaasi juttuun ;) Joko olen niin kömpelö tämän koneen kanssa kun en löytänyt linkkiä tai sitten on kokonaan unohtunut laittaa? :)

      Juu itse olen melko pitkälti samoilla kantimilla asian suhteen, mitään turhaa ja hömppää en halua ostaa, muutenhan sitä saisi rahaa kulumaan aivan mielettömiä määriä, joka ei meidän taloudessa ole millään muotoa suotuisa asia. Kirpulta ajattelin myös suurimman osan vaatteista ja tarvikkeista hamstrata, tietysti erityisesti turvaistuimen autoon haluan ostaa uutena, koska lapsen turvallisuus on sellainen asia josta en halua säästää. Ja kun nykypäivänä ei voi mennä takuuseen kirpparilla olevista turvaistuimista että ovatko ne vielä turvallisia/kolarivapaita yms. Mutta esimerkiksi aion vaunut yms muut tarvikkeet ehdottomasti katsastaa josko vain millään käytettynä löytyisi. Uutena voisin käydä testailemassa niin osaa vähän katsoa että millaisia ominaisuuksia kannattaa suosia esimerkiksi kun meillä on paljon hiekkatietä täällä päin yms.
      Oot kyllä kultainen ihminen kun haluat jakaa omia vinkkejä ja tietämyksiäsi asioista <3 Liian moni kun nykyään on kovin itsekkäitä, eivätkä halua auttaa toisia, korkeintaa pröystäillä omilla uusilla hienouksillaan! :(

      Poista
  5. Tässä se linkki: http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/taman-olisin-halunnut-tietaa-vauvanvaatteista

    Imetysdementia vissiin vaivaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hihii, mutta kiitos tästä linkistä, oli kyllä hirmuisesti käteviä vinkkejä. ^_^

      Poista