maanantai 31. elokuuta 2015

Palikat sekaisin

Muutaman viime vuoden aikana olen oppinut saavuttamaan omassa minässäni tietynlaisen rauhan. Olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, vaikka muut eivät sitä tekisikään. En koe enää, että tämä synnynnäinen henkitorvenahtauma olisi minulla jonkinlainen este elämälle, este nauttia elämästä. Arkeni ei enää koostu itsesäälissä rypemisestä, en mieti maailman kurjuutta ja kuinka minun kohdalleni tuntuu kasaantuvan kaikki epäonni. Aina tosiaan näin ei ole ollut vaan koko elämäni kantanut koulukiusaaminen,työpaikkakiusaaminen ja arjen elämänkiusaaminen ovat varjostaneet mieltäni pitkän aikaa ja joskus olen jopa tosissani miettinyt päivieni päättämistä. Mutta onneksi ne mietteet ovat jo kaukana takana päin. Näen nykyisin niin paljon enempi kauneutta ja aihetta kiitollisuuteen. Loppupeleissähän minulla on kaikki kuitenkin hyvin. Olen elossa (joka ei pienenä ollut itsestään selvyys elämäni riippuen pelkän hengityskoneen varassa), minulla on koti, minulla on perhe, minulla on ympärillä rakastavia ihmisiä ja mikä parasta, jos vain haluan nähdä niin elämässä on paljon onnen hetkiä tuovia asioita. Yksi asia kuitenkin on pitkään ollut minulla se kompastuskivi, mistä en ole oppinut nauttimaan. En ole nähnyt siinä mitään hyvää, vaan aina jotain moitittavaa. Nimittäin kroppani. Taitaa olla yleisin "naistentauti" tämä tyytymättömyys omaan kroppaan. On sitten kyse minkälaisesta kehosta tahansa, tuntuu että suurimmalla osalla on aina jotain valittamista omasta kehostaan. Vaan tämäkin ongelma on nyt vihdoinkin sivuutettu. Ainakin toistaiseksi.. :D

Ja tästä ihmeestä voin syyttää vain ja ainoastaan näitä hormoonihuuruja.. :D En tiedä mitä tämä raskaus on tehnyt pääni sisällä, mutta toivon todella, että tämä on pysyvä ominaisuus. En meinaan ole koskaan ollut niin tyytyväinen omaan kehooni, kun mitä nyt olen. Pelkäsin ennen, että jos raskaudun, se aiheuttaa taatusti vielä lisäahdistusta omaa kehoani kohtaan. Pullottava maha ja tunne kun mitkään vaatteet eivät enää mahdu päälle, ovat vain saaneet itsetuntoni kohenemaan entisestään. Edes entisestään kasvanut housukoko ei saa mieltäni matalaksi. Ihan hullua kun mietin itseäni esimerkiksi millainen ajatusmaailma minulla vielä viime toukokuussa oli! o_O


Tätäkään mekkoa en ole pitänyt juurikaan, koska minulla oli päähänpinttymä että se ei näyttänyt hyvältä päälläni jenkkakahvojeni ansiosta yms. Nyt kuitenkin minulla on edelleen ne samat jenkkakahvat, mutta niiden lisäksi vielä alkava jalkapallonpuolikas etupuolella. Joku muu voi ajatella, että miten joku voi tuntea olonsa seksikkääksi tämän näköisenä ja kokoisena ihmisenä.. Miten kukaan voi tuntea oloansa seksikkääksi näyttäessään sotanorsulta vaappuessaan puolelta toiselle ison vattan kanssa (sitä vaappumista odotellessa).. No hän saakoon ajatella mitä lystää, mutta itse tunnen kerrankin oloni seksikkääksi.  

Olen itsekkin todella hämilläni näistä muuttuvista ajatuksista... Miten ihan muutamassa kuukaudessa voi ihminen näin muuttua? Samalla olen huomannut itsessäni ihan kokonaisvaltaista tyyneyttä. Aikaisempi tempperamenttisuus jonka takia hermokäyräni nousi nollasta sataan alle parissa sekunnissa, on nyt muuttunut hyvinkin tyyneksi ominaisuudeksi. Minua saattaa jotkut asiat ärsyttää ja harmittaa, mutta sellainen silmitön kiukunpuuska ja turhautuneisuus on tyystin poissa. Lisäksi kun ennen olen ollut ihmisenä vähän hälläväliä ihminen, en pahemmin miettinyt mikä on turvallista tai miettinyt yleensäkkään asioita kovinkaan pitkäkantoisesti. Nykyisin mietin lähes kaikessa, että mikä on turvallista tai mietin asioita jo pitkälle tulevaisuuteen. En kuitenkaan millään muotoa ressin kannalta, vaan hyvällä tavalla. Tuntuu, että elämässäni on jokin suunta ja tarkoitus. Enkä nyt tarkoita etteikö sitä ennenkin olisi ollut, vaan sillain erilailla.. Hankalaa selittää =D
Lisäksi moni ihminen on sanonut, että heidän mielestään minä muka oikein hehkun. Ehkä minä teenkin niin, hyvä olo ja itsetunto vain näkyvät pitkälle. Äitiys taitaa sopia minulle ^_^ <3


Kumpa tämä olo jatkuisi vielä tämän masumöllyrän syntymisen jälkeenkin. Voin sanoa kerrankin rehellisesti, että nautin olostani täysin siemauksin ^_^

Tälläisillä mietteillä alkaa tämä viikko. Ihanaa loppuviikkoa kaikille.

p.s. kirjoitin saman postauksen hieman erilaisessa muodossa toiseenkin blogiin, koska mielestäni nämä mietteet sopivat molempiin :)

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. <3 et muuten usko kuinka ilahduin tuosta sinun lähettämästäsi kommentista, se helpotuksen tunne kun tiedän sinun olevan elossa <3 toivottavasti vointisi on parempi <3

      Poista
  2. Äitiys tosiaan sopii siulle, ihana tuo viimeinen kuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana kauniista kommentista! <3

      Poista
  3. Raskaana olevat naiset ovat kauniita <3 Minä koin raskausaikana aikamoisen ahaa elämyksen itseni suhteen ja yhtäkkiä opin vain hyväksymään itseni ja virheeni. Tykkäsin jo alusta asti siitä kun masu pyöristyi enkä halunnut peitellä muuttuvia muotojani. Onnekseni muutokset ovat jääneet pysyviksi ja suhtautuminen omaan itseeni yhä edelleen on huomattavasti suopeampi kuin koskaan ennen raskautta :)

    Ihana kuulla, että nautit raskaudesta ja onnea odotukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että on itselläsi jäänyt pysyväksi ominaisuudeksi tuo itsensä hyväksyminen ^_^ eiköhän se minullakin jää ja asennehan se ratkaisee mitenkä loppupeleissä asiat menee :)

      Ja kiitos paljon, toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin, luottavaisin mielin koitan koko ajan olla! :)

      Poista