tiistai 13. lokakuuta 2015

21

Olen erittäin luovalla tuulella näiden otsikoiden kanssa... mutta joo tänään pärähti käyntiin 21 viikko raskautta ja tänä aamuna sainkin sopivasti todeta uutta jännittävää juttua kehossani! Nimittäin ensimmäistä kertaa tunsin mahan päältä hentoa liikettä ^_^ Pientä sisäistä muljumista olen tuntenut jo jonkin aikaa, välillä enempi ja välillä vähempi, mutta tänä aamuna makoillessani sängyssä (vuodesohvalla) pidellessäni käsiäni vatsan päällä, tunsin ensimmäistä kertaa hentoisia muljahduksia käsiäni vasten! Ei siis varmaankaan tarvitse odotella enää kauaa kunnes tuleva isukkikin ne alkaa tuntemaan ^_^ <3 On tämä vain niin jännittävää <3


Jännitystä aiheuttaa myös tieto siitä, että ei ole enää kuin pikkuisen päälle 4 kk että pienoinen on osana perhettämme ihan konkreettisesti! Aika tuntuu menevän kuin siivillä ja olenkin tässä ehtinyt haalimaan itselleni pieni muotoisen stressin lukiessani erinäisten vauvarinkien hankinta listoista! Tieto ettei pelkillä vaunuilla, pinnasängyllä ja vaatteilla kovin pitkälle pötkitä ajatellen ihan tavallista arjen pyöritystä pienen ihmisen alun kanssa. Toki näihin eri ihmisten laatimiin hankintalistoihin mahtuu monia höpö höpö tarvikkeita mitä ilman varmasti selviäisikin hyvin mutta paljon tuli huomattua asioita sieltä mitä en ole tullut edes ajatelleeksi... aina rintaliivinsuojuksista, pinnasängyn kosteussuojiin, kuumemittariin.. yms.. kokemusta kun ei pienistä lapsista juurikaan ole ja tuttavapiirissä on vasta hiljattain alkanut näitä pieniä lapsia pyörimään.. Täytyypi näiltä jo äitinä toimivilta kysellä, mitkä tarvikkeet ovat tarpeellisia ostaa ja mitkä olisi hyvä jättää vain sinne kaupanhyllylle!  Veronpalautuksia odotellessa että on sitten varaa ostella niitä kaikkia oleellisia tarvikkeita! :D


Viime päivinä on tullut myös käveltyä pitkästä aikaa oikein kunnolla metsässä! Voi kuinka rakastankaan raikasta syysilmaa auringon vielä luodessa hentoisia lämpöisiä säteitä puiden välistä <3 Aamuisin ei meinaa vain millään tottua kirpakkaan pakkas ilmaan ja momena aamuna olenkin joutunut huomaamaan, että miltein myöhästyn töistä kun en milloinkaan tajua mennä tarpeeksi aikaisin raappimaan niitä auton tuulilasiin ilmestyviä jääkerrostumia -_-` Lisäksi tuleva talvi aiheuttaa pienoisia harmaita hiuksia muutenkin kuin jäähileen muodossa, nimittäin se talvitakki!!! Mitä ihmettä minä puen päälleni talvella tämän pallonpuolikkaan kanssa??? Koitin katsella netistä jo hieman etukäteen äitiystakkeja, mutta suurin osa oli malliltaan niin kamalia, etten kuunapäivänäkään pukisi niitä päälle. Osa taasen olivat niin pirskatin tyyriitä, ettei lompakkoni kestä moista riistoa pelkästään raskaustakkia kohtaan jota ei taasen muutoin tule käytettyä! Yhden kivan takin löysin Zalandolta joka miellytti sekä kukkaroa että silmää. Tässä onkin ollut harkinnassa jo tovin sen tilaaminen. Täytyy vain vielä jaktaa katselua ettei ala sitten kaduttaa osto hetken jälkeen kun löydänkin paljon paremman vaihtoehdon jostain muualta :D Voiko elämästä tehdä enää yhtään hankalampaa?? No ei voi...


Tämän viikon perjantaina olisi tiedossa kauan odotettu rakenne ultra! Voi kuinka jännitänkään sitä! Toivottavasti masussa kasvaa terve pienoinen ja toivottavasti hän suostuisi paljastamaan meille jännittyneille vanhemmille kumpaa sukupuolta hän on. Itselläni on alusta asti ollut todella vahva poika olo, jotta nähtäväksi jää pitääkö tämä aavistus paikkaansa! ^_^ <3


P.s.. olen hurahtanut täysin tähän Valion uuteen vanukkaaseen jonka voi syödä joko purkista suoraan tai kaataa se tällälailla lautaselle. Siitä vadelmaisesta versiosta en niin pitänyt, maistui mielestäni liian teolliselle, mutta tämä mango versio puolestaan vei kyllä makunystyräni suoraan jonnekkin paratiisiin <3 onko joukossa muita langenneita? ;)

7 kommenttia:

  1. Hankintalistoja ja -vinkkejä on moneen lähtöön ja minäkin meinasin tulla hulluksi, kun lueskelin kaikesta, mitä tarvitsee... Ja loppujen lopuksi ei olla tarvittu hirveästi mitään muuta kuin pakollista ja sitä mitä ollaan tarvittu, ei ole ollut aina listoissa! Äitiyspakkauksessa tulee paljon tarpeellista ja monet asiat ehtii hankkia sitten, kun vauva on syntynyt, esim. syöttötuoli. Meidän pikkuista esim. kylvetettiinkin ekat kuukaudet isossa pesuvadissa :) Pinnasänkykin ostettiin vasta pari viikkoa sitten. Vauva on siis jo 6 ja 1/2 kk :)

    Sitteri hankittiin aika alussa ja se oli helpotus, mutta kaikki ei siinä viihdy. Mulle sanottiin, että pidä vaan vauva lattialla, mutta alta parin kuukauden ikäinen kirppu saa avaran paikan kammon lattialla! Syli on pienelle paras paikka :) Tietenkään koko ajan ei voi sylissä pitää ja siksi sitteri oli hyvä ja myös ä-pakkauksen laatikko. Mä ostin siihen reunapehmusteet (on myynnissä, kiinnostaako?) ja vauva nukkui ekat viikot laatikossa. Myös kantoreppu tai -liina on hyvä, mutta niitäkin on vaikea ostaa etukäteen, koska pitää testata, miltä ne tuntuu vauvan kanssa. Mulle reppu oli hyvä, mutta sektion jälkeen en voinut sitä heti käyttää enkä oikein uskaltanut pientä rääpälettä repussa kantaa, kun ovat niin veltohkoja jonkin aikaa :)

    VastaaPoista
  2. Pitikin jakaa kommentti kahtia, kun ei näköjään voi laittaa pitkää kommenttia... Tässä siis loput :)

    Mä en lähde mihinkään hömpötyksiin mukaan ja yritän välttää turhan ostamista ja olen siinä vauvan kanssa onnistunutkin. Tuntuu siltä, että monet vauvatarvikkeet ovat vain luotuja tarpeita, joita ilmankin pärjää. Esim. vaunujen suojaverho on mielestäni turha ja meillä käytetään harsoja siinä tarkoituksessa. Toki jos haluaa olla esteettinen, niin sitten verho on parempi, mutta mun mielestä on kallis enkä halua ostaa oikein mitään turhaa.

    Monia asioita ei voi ennakoida, esim. multa ei tullut eikä edelleenkään tule kuin niukasti maitoa enkä tarvinnut imetyspaitoja, -liivejä enkä liivinsuojia! Harmittaa, kun mulla on nyt neljät imetysliivit, jotka ostin alkuinnostuksessa... Liivinsuojukset lahjoitin eteenpäin ja imetysvaatteet ootta uutta omistajaa, ne olin itsekin saanut kaverilta. Kaikki sanoivat, että osta jumalaton pinkka terveyssiteitä, niitä paksuimpia ja imukykyisimpiä yösiteitä, 6 viikkoa kestävää jälkivuototulvaa varten. No miehän ostin ja nyt mulla on siteitä varmaan loppuelämäksi, kun vuoto oli hyvin vähäistä ja kesti lyhyen aikaa!

    Mulla oli takkina äidiltä saatu villakangastakki ja Mamalicious-parka, susiruma, mutta pakollinen ulkoiluun ja ajoi hyvin asiansa. Omaa untuvatakkia pidin pitkään, mulla kun ei masu pullahtanut kuin puolivälissä. Käytettynäkin saattaa löytyä hyvin :)

    Sängyn kosteussuoja on erittäin tarpeellinen, sellainen pieni tulee ä-pakkauksessa. Minä hifistelin ja tilasin juuri vimpan päälle hyvä suojan pinnikseen, hygieniasta kun en tingi ja haluan välttää kemikaaleja. Mut se ä-pakkauksen suoja oli meillä alussa käytössä.

    Hoitopöytä rakennettiin itse, mies iski johonkin tukevaan levyyn vanhat pöydänjalat kiinni ja alle ostin Jyskistä 20 eurolla 4 hyllyn korihyllykön! Erittäin kätevä ja ennen kaikkea edullinen ja jopa ekologinen :) Mun mielestä jonkinlainen hoitotaso on tarpeen, sillä kun vaippaa vaihtaa parhaimmillaan parin tunnin välein, niin on rassaavaa rumpata hoitoalustaa aina jonkin tason päälle ja siitä pois.

    Meille ei ole edelleenkään ostettu mitään, mitä pitäisi olla kotiapteekissa vauvaa varten. Apteekkiin päästään nopeasti ja silloin kun tarve vaatii. Nenäfriidaa tosin tarvittiin toukokuussa, kun vauvalla oli flunssa ja Physiomer baby -suolasuihke on ihan korvaamaton liman irrottaja!

    Alkuun kannattaa käyttää jotain vanhoja lakanoita, pehmeäksi kuluneita. Meillä ainakin lakanapyykkiä tuli paljon, kun vauva oli niin pikkuinen, että vaipat fuskasivat ja tuli pissivahinkoja.

    Minultakin voi kysellä, jos tarvitset vinkkejä! Minä sain ystäviltäni kullanarvoisia neuvoja, mutta parhaiten sitä oppii kantapään kautta :)

    Ai niin, oletko Facebookissa? Jos olet, ja et ole vielä liittynyt Imetyksen tuki ry:n sivuille, niin käypäs liittymässä... On kullanarvoinen FB-sivusto ja kannattaa lukea imetysjuttuja jo etukäteen.

    Sellainenkin vinkki sinulle henkilökohtaisesti, että kannattaa varata kaapit ja pakastimet täyteen ruokaa... Synnytyksen jälkeen ei välttämättä jaksa kokkailla ja vaikka isikin auttaisin, niin silti helpottaa, että voi ottaa pakastimesta valmiita annoksia. Minä tein itse vaikka mitä sapuskoja ja präjäsin ekat kuukaudet lähestulkoon niillä!

    Tässä tuli nyt aika paljon kaikkea ja nää oli nyt vaan mun kokemuksia, mutta toivottavasti näistä on jotain hyötyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmu pitkälti täälläkin ollaan samoilla linjoilla että mitään turhaa ei huvittaisi ostella! Varsinkaan kun meillä tätä tilaa ei täällä pirtissä niin hirmuisesti ole ylimääräiselle roinalle, niin mitä vähempi sen parempi! :D Esimerkiksi varsinaista hoitopöytää emme koe tarvitsevamme, pyykkikoneen päälle kun tulee hoitoalusta jonka jo kirpparilta bongasin muutamalla eurolla ja yläkertaan makuuhuoneeseen ajattelin sellaista pinnasängyn päälle laitettavaa hoitoalustaa, niin ei vie suotta tilaa, uusi lipasto on varmastikkin pakko ostaa tässä että saa pienoisen vaatteet näppärästi sinne sun muut hoitotarvikkeet! :)
      äippä pakkausta jo netin kautta selailinkin ja koitin painaa mieleeni mitä sieltä tulee etten turhaan osta mitään mitä sieltä tulee. vaunut saadaan onneksi lahjaksi ja muutenkin olen onneksi luonteeltani tämmöinen kirppareita tonkiva hyypiö niin sieltä paljon löytää tarpeellista ihan pikkurahalla! :)

      ja joitain asioita on pakko meillä koittaa miettiä vähän silläkin meiningillä kun asutaan todellakin maalla, täällä on lähimpinä kauppoina tokmanni, seppälä ja ruokakauppoja josta tunnetusti ei mitään mamma juttuja hirmuisesti löydä, ja kaupunkiin jossa olisi paremmat tarjonnat on matkaa 60km niin ei tule lähdettyä minkään vastasyntyneen vauvan kanssa, etenkään talvella :D mutta eiköhän tästä selvitä ihan maalaisjärkeä käyttämällä ^_^ ja jos kerta ennenkin ollaan selvitty vähemmällä niin miksei sitä tehtäisi nykyäänkään :) Nykyään kaikki vain tehdään liian helpoksi ja jokaiseen asiaan on olemassa jokin laite mikä on mukamas "pakko saada".. Välillä huvittaa kauppoja kierrellessä kuinka paljon ihmisiltä saadaan nyhdettä rahaa tämmöisillä lastentarvikkeilla yms.

      kiitos taasen hirmuisesti äärettömän kattavasta vastauksesta <3 jotenkin itsellä meni nyt sanat ihan lukkoon etten osaa kirjottaa puoliakaan takaisin mitä päässäni pyörii, mutta kaiketi kiteytän ajatukseni siihen että olen äärimmäisen kiitollinen näistä vinkeistä! :) <3 ja hyvä kun muistutit siitä imetyksen tuki sivuille liittymisestä. Kerran siitä jo ystävältäni kuulin mutta unohdin sen sileän tien :D

      Poista
  3. Äää ihana vauvamasu :) Elätte todella jännittäviä aikoja! Varmasti tuntuu aivan mielettömältä tuntea pienokaisen ensimmäiset liikkeet.. wau :) Kun mietit, miten pelkillä vaatteilla, pinnasängyllä ja vaunuilla pötkii, niin onhan ne ihmiset ennen vanhaankin pärjänneet, vaikka kaikilla ei edes ole ollut noitakaan tarvikkeita :D Itsekin olen täpinöissä, kun minut pyydettiin kummiksi ja laskettu aika olisi ensi huhtikuun alussa.. Olen kasannut jo niin ison läjän kaikkea pientä kivaa kummilahjaksi lapselle ja äitille. Täälläkin siis odotellaan, tuleeko kummi tyttö- vai poika ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii ^_^ pallon puolikas <3 juu niinpä, ennenvanhaan ei ollut puoliakaan niistä hienouksista kuin mitä nykyisin on saatavilla! silti vaan pärjättiin, melkein jopa paremmin kuin monet nykypäivänä :D
      Voi miten ihanaa <3 onnea kummiudesta <3

      Poista
  4. Vauvamasu!! ♥ Mun on niin pitänyt maistaa tuota uuttuutta! NYT HALLUAN SITÄ HETI! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siinä se on <3 voih, sinun täytyy ehdottomasti saada maistaa tuota herkkua mitä pikimmiten ^_^ Suorastaan vääryys ettet ole päässyt sitä aikaisemmin kokemaan!! heti vain tilausta ylös seuraavaan kauppalistaan <3

      Poista