torstai 22. lokakuuta 2015

Miehen silmin

Kysyin tässä muutama päivä sitten mieheltäni, että haluaako hän blogiini tulla kertomaan hieman miesnäkökulmaa tästä vauvan odotuksesta. Harvemmin kun törmää miesnäkökulmaan asiasta ja monien miehien on toisinaan vaikeaa olla edes millään muotoa mukana tässä vauvahössötyksessä. Hetken pohdinnan jälkeen hän alkoikin koneellemme raapustamaan omia mietteitään asian tiimoilta :) ja tässä olisi nyt ihan raakkaamaton tuotos hänen ajatuksistaan, joka on siis myös hivenen humoristisella tyylillä kirjoitettu kuten hällä monesti on tapana:

"Aluksi kun tuli ajatus että ruvettaisiin yrittämään lasta, en asiaa sen enempää ajatellut oikeastaan, tai korkeintaan että kai se ihan kivaa vois olla, opettaa ja puuhata iha ikioman pentunsa kanssa kaikkea ja että tällä ikää ne viimeistään on kohta tehtävä kun ei itse ainakaan halua mikään ikäloppu olla kun pikkulinnut pesästään lähtevät. Olisi vielä elämää ehkä sen jälkeenkin!:D Sitten kun ei kuitenkaan heti tärpännytkään niin en kyllä osannut asiaa oikein mitenkään ottaa, että sopii se itselle toki näinkin, puolensa ja puolensa. Eniten toki harmitti kuinka rakas vaimoni otti tämän niin raskaasti, kun asia tuntu hänelle niin paljon tärkeämmältä!:( Ja sitten kun hän yhtäkkiä ilmoittikin eräänä kauniina päivänä että vois olla nyt paksuuntunut, niin en oikein osannut silloin siihenkään mitenkään suhtautua, vähä korkeintaan ehkä jopa harmitti kun tiesi ettei sitten enään niin railakkaita viikonloppuja yhdessä enään silloin tällöin vietettäskä, vaikka onhan se niin että: ”elämä on parasta huumetta!” ..näin on joku hullu joskus väittänyt, mitä en itse ainakaan täysin allekirjoita!:D
No, aikaa kului, oli ekat neuvolat ja varhaisultrat, meni ne ja juu kyllähän sielä joku otus elää. Enempi ehkä pelottikin vielä kaikki että mitähän tästä oikasti tuleman pitääkä ja osaako sitä tuollasen kanssa sitten ollakka ja miten kaikki menee jne.. Aaaaapuuuva!!:D No aikaa kului lisää ja sit tuli eka rakenne ultra mihinkä itsekkin pääsin mukaan ja oli tosi jännä itekki ihan oikeasti nähdä ku joku pallero sielä liikku ja sätki, ja sai kuulla että kaikki pitäs hyvin olla. Oli jo ihan jännää ja kivaa.. ihan ok!:D Ja ehkä tuo isoin pelko ja panikointikin jo hiipunut!:) Siellä kun lopuksi oli puhetta että seuraavassa näkisi todennäköisesti jo sukupuolenkin, ei viellä niin silloin osannut odottaa ensi kertaa.
Alusta astihan olen enempi itse poikaa toivonut. Ehkä senkin takia että ei ehkä ihan niin paljon tarvisi huolissaan olla aina tässä nykymaailmassa kun kuitenkaan tytöstä, että voi olla että vältytään monilta ruumiilta ja linna reissulta!:D ”Hieman” ylisuojeleva kun tahdon ehkä omaa laumaani kohtaan olla!^^ ..oppinut meidän koiralta, vai miten päin se on mennyt!:D Toki onhan se muutenkin se oma sukupuoli sillä lailla toivomuksissa ollut että olisi ehkä niitä yhteisiä juttuja tavallaan enempi, auton rablailut ja kaikki.. yms..!:) ..kepposet!:D Plus tälleen ylivanhoolliselta kannalta poika kuitenkin jatkaisi sukuani ja ”perintöäni” tavallaan.. :D

No tämä seuraava ultra kerta rupesi lähenemään ja lähenemään ja sitä myötä kasvoi jännitys ja toivo pojasta. Tuli itse ultra, ihan täpinöissä että kumpi sieltä tulee, ja ku vehkeet ruutuun tuli niin helpotuksen huokaus ja ns. voiton riemu oli kyllä suuri!:D Teki mieli huutaa Jess!:D Maltoin kuitenkin itteni ettei rakkaan vaimoni tarvi taas mua hävetä!:D Kyllä meinaan oli sit suu niin messingillä koko loppu päivän, että en muista koska viimen olis näin ollut!:D ..ja oli hieno huomata että kyllä on tulossa niin isänsä poika tuolta, meinaan kylä ihan yhtä pienet vehkeet ainaki näytti olevan!:)
Tällä hetkellä tyytyväisin mielin siis odotellen ja toivoen että kaikki menee vielä hyvin loppuun asti. Ja että saadaan terve ja toivottavasti isäänsä ilosempi ja hyvän tuulisempi pikku prinssi turvallisesti tähän maailmaan. :) Jonkinlainen varmuuskin ehkä jo löytynyt että onhan tästä kaikki muutkin selvinnyt, miksen minäkin/me!:) Eikä minun tarvi mitään esittää kenellekkään eikä itseäni tämän takia muuttaa mitenkään, jokainen on oman lapsensa paras vanhempi omana itsenään! (harvoja häiriintyneitä poikkeuksia tietysti lukuun ottamatta, joihin toivottavasti en itse kuulu) ..innokkaasti meidän yhteistä tulevaisuutta odotellen!:)"

Eli siinä siis ne mieheni ajatukset asiasta :) <3 Loppuun voisin muutamalla sanalla viellä itse kertoilla mitä itse olen tulevassa isukissa huomannut. Jo pitkään ennen kun lasta edes yritimme, puhui mieheni vähän väliä äidillensä vihjailevaan sävyyn kuinka sitten kun meille lapsia tulee niin niiden kanssa voi touhata sitä tätä ja tuota. Siinä sai sitten olla useasti sanomassa uteliaalle anopille, että niin siis ei meille nyt ole mitään lasta todellakaan tulossa. Mutta näistä puheista itse olin vähän haistelevinani, että oisko nyt mieheni tosiaan siinä pisteessä meidän parisuhteessa ja omassa elämässään, että voisin uskaltautua puhua hälle mahdollisesti ehkäisyn poisjättämisestä. Ja eipä siinä tosiaan kauaa mennyt kun päätimme lopettaa ehkäisyn ja jäädä jännittynein mielin odottelemaan tulevaa. No asiat eivät menneetkään ihan suunnitelmien mukaan ja saimme odotella pikkuista paljon pidempään. Totuimme ajatukseen kaksin olosta ja siksi ehkä tulikin yllätyksenä kun sitten yli vuoden yrittelyn jälkeen raskauduin. Se uutinen pelotti meitä molempia, vaikka olimme haaveilleet asiasta, mutta jotenkin asenne "loppuelämä vain me kaksin" oli niin vahvasti jo päässämme että jouduimme miettimään asiaa aivan uudelta taholta. Etenkin miestäni alkoi hirvittämään asian todellisuus, pärjäisimmekö, osaisimmeko me oikeasti kasvattaa jotain pientä ihmisen alkua. Epävarmuutta oli paljon, mutta mitä pidemmälle raskauteni on edennyt sen enempi olen huomannut miehenikin päässeen sinuiksi asian kanssa. Luotto siihen, että jos kaikki muutkin pärjää tässä asiassa, niin miksei mekin pärjättäisi? 

Ultrat saivat tulevan isukin ajatukset selkeästi positiivisempaan ja jopa odottavaisempaan suuntaan. Ehkä se kun konkreettisesti näki sen oman tulevan pikkuisen pyörimässä näytöllä sai ns.isyysvaistot heräämään ;) Ja voi sitä riemun määrää kun tosiaan selvisi että pikkuisemme on poika. Mieheni on puhunut todella kauan siitä kuinka kivaa olisi opettaa pienelle kuinka autoja korjaillaan yms. Kaikki vauvaan liittyvät hankinnat olen saanut itse hommailla, hän kun ei näistä lapsi asioista tiedä oikeastaan mitää, eikä niin välitäkkään niihin perehtyä, on kai selkeämpää että nainen hoitaa nämä asiat kun sitä tietämystä kuitenkin saattaa vähän enempi olla :) Turvakaukaloita hän on välillä miettinyt ja on siinä asiassa ehdoton niinkuin itsekkin että siitä ei tingitä. Mitään halparimpulaa/käytettyä ei osteta kun turvallisuus on tärkeintä. Välillä hän tulee silittelemään masuani ja muutaman kerran on jo hentoiset potkutkin tuntenut kämmentänsä vasten :) Niin ja onhan tuo mies sen verran osallistunut tähän raskauteen, että on ainakin kaikki raskaus oireet ottanut itsellensä ;) Monesti naureskeltu yhdessä, että kumpis meistä se raskaana olikaan kun mieheni on alkanut syömään kahden edestä, painoa on kertynyt ja pientä vauvakumpuakin havaittavissa ;) <3 ja olen myös huomannut että isyyshormoonit ovat myös tuoneet mukanaan pienoisia mielialan vaihteluita ;D Jännityksellä jään odottelemaan mitä loppuraskaus tuo tullessaan ja kuinka mieheni reagoi sitten synnytykseen ja itse pienoisen näkemiseen <3 

6 kommenttia:

  1. Hih hih ihana idea kirjoitella vähän miehenkin näkövinkkelistä :) Olette niin suloisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ajattelin että se piristää kummasti, kun niin paljon saa lukea vain ja ainoastaan naisnäkökulmasta :) seuraavan kerran aion pyytää josko hän kirjottaisi tuntojansa sitten kun ollaa jo pieni saatu maailmaan ja siihen päästy tutustumaan ^_^ <3

      Poista
  2. jotenki niin ihanan hellyyttävä teksti.. samanlaiset ajatukset oli esikoisen isällä silloin kun alettiin häntä odottamaan ♥ on nämä raskaus ja ultrat kyllä jotain niiin sanattoman ihanaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista kommentista <3 Äläpä muuta sano, samalla niin ihanaa ja hellyyttävää, samalla taas jännittävää ja yllätyksellistä <3

      Poista