keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Oma lapsuuteni

Olen paljon miettinyt omaa lapsuuttani tässä nyt kun on kerta oma pienoinen tulossa perheeseemme. Osa lukijoista tietääkin taustani, koska olen asiasta moneen kertaan puhunut toisessa blogissani, mutta tällä puolella en ole asiasta vielä kirjoittanut. Monet muistavat lapsuudestaan ne huolettomat ajat kun sai vain nauttia leikkimisestä, ei ollut aikuisten huolia ja murheita. Sai keskittyä elämään hetkessä iloineen ja joskus jopa kiukkuineen. Monille muistoihin tulvii pullantuoksuinen koti, ihanat perheen kesken vietetyt reissut, kavereiden kanssa leikityt leikit ja koulun tuoma jännitys uuden oppimisesta. Olihan minullakin lapsuudessa paljon samankaltaisia muistoja, muistan äitini leipomat pizzapyörykät, voi kuinka rakastankaan niitä, muistan kuinka reissasimme ympäri Suomen maata asuntovaunulla, tutustuimme paljon uusiin ihmisiin ja näimme monia hienoja paikkoja, muistan monet metsiin rakennetut majat ja kuinka metsissä samoilu oli aina huikea seikkailu. Perheen kanssa vietetyt hetket... Kun koulu alkoi, se oli lapsuuteni loppu...


Olen syntynyt keskosena, jos oikein muistan niin 32 viikolla, painoin tuolloin vain pikkuisen päälle 1800g. Syy keskoisuuteeni selvisi melko pian syntymäni jälkeen. Aivan yllättäen lakkasin hengittämästä ja siitä alkoikin pitkä taistelu elämän syrjässä pysymisestä kiinni. Vietin ensimmäisen vuodet käytännössä katsottuna miltein taukoamatta sairaalassa. Minulla todettiin synnynnäinenhenkitorvenahtauma, joka siis ilmeni niin, että minun kasvaessani, ei henkitorveni tehnyt sitä mukana vaan lopulta ilman kulku keuhkoihini lakkasi kokonaan. Useamman kerran minua yritettiin Helsingin sairaalassa leikata ja useiden epäonnisten leikkauksien jälkeen viimeisin sitten onnekseni onnistui ja pääsin eroon hengityslaitteista. Tästä taistelusta minulla on muistoina useita arpia ympäri kehoa, näkyvin on kaulassani ja lisäksi toinen äänihuuleni halvaantui näissä operaatioissa, josta johtuen ääneni on todella käheä ja möreä naiseksi. Ennen  koulun alkua pärjäsin elämässäni ihan hyvin. En kokenut asiasta mitään harmia, jossei jatkuvia keuhkokuumeita ja keuhkoputkentulehduksia nyt oteta lukuun.. Koulun alkua odotin innolla, voi mitä kaikkea uutta jännää arkeeni tulisikaan, uusia ihmisiä ja uuden oppimista. No se hienous todellakin loppui lyhyeen. Jo ensimmäisien päivien aikana sain todella kokea mitä on olla erilainen kuin muut. Jokapäiväinen helvetti alkoi jo ensimmäisenä päivänä ja sen loppumisesta ei ollut tietoakaan vuosikausiin. Joka päivä sain kuulla erinäisiä haukkumanimiä "mutakurkku, vammanen, epäsikiö..." Minut jätettiin pois leikeistä ja kukaan ei halunnut minua ryhmäänsä tai joukkueeseensa, jos minut satuttiin ottamaan leikkeihin mukaan sain aina mitättömimmän roolin, koulutöitäni sabotoitiin sen minkä ehdittiin, olen kokenut myös fyysistä kiusaamista. Kiusaamista en kokenut ainoastaan muiden oppilaiden taholta vaan eräs opettajakin päätti ottaa minut silmätikuksi. Hän ei ymmärtänyt koskaan miksen pystynyt esimerkiksi laulamaan samalla lailla kun muut musiikintunnilla, hän huusi minulle monesti kuinka minun pitää saada ääneni kovemmalle ja vaikka itkin kuinka etten pystyisi, hän jatkoi piinaamistaan aina joka tunti.. Tunsin olevani niin yksin...


Kun oli aika siirtyä yläasteelle, ajattelin minä hyväuskoisena että asiat muuttuisivat. Saisin ns."uuden alun".. paskanmarjat... Entisen 60 oppilaan sijaan jouduinkin noin 900 oppilaan pilkankohteeksi. Bussimatkatkin meni siinä kun sain kokea toisten potkimista tuolini selkänojaan, kuulla kuinka koko bussi haukkui ja nauroi minulle "Vittu miten ruma muija, ei siinä viel mitään, mutta ootteko kuullu kun se puhuu..HAHAHAA" ja perään matkimis yrityksiä äänestäni.. Tätä jatkui joka ikinen päivä sen koko kolmen vuoden aikana lisänä myös tietysti kouluaikanakin tapahtuva kiusaaminen.. ne kolme vuotta tuntui vielä pidemmältä ajalta kuin mitä ala-asteen 6 vuotta tuntui... Eikä tilanne ole helpottunut oikeastaan tähän päiväänkään mennessä. Ammattikoulussa kiusaamista tapahtui edelleen, mutta huomattavasti lievempänä, silloin kaikki purkautuikin ja sairastuin todella pahaan masennukseen, jopa ihan itsetuhoisuuteen asti.. Onneksi ne ajat ovat kuitenkin jo takana päin, oivalsin jossain vaiheessa sen etten voi vaikuttaa siihen mitenkä muut minuun suhtautuu, mutta se mihin itse voin vaikuttaa on mitenkä itse suhtaudun itseeni. Minä olen kuitenkin minä vaikka voissa paistaisi, minulla on paljon syytä olla onnellinen, olen elossa, minulla on rakastava perhe ympärillä jotka välittävät minusta ehdoitta juuri sellaisena kuin olen. Välillä toki harmittaa kun koen edelleen ihan aikuistenkin toimesta ennakkoluuloja, minua ei olla palkattu moneenkaan paikkaan ihan vain ääneni takia, ihmiset ovat karttaneet minua kuin ruttoa, peläten kai että ääneni tarttuu jos ovat kanssani tekemisissä, saan jatkuvasti kauhistuneita katseita kun avaan suuni ja on minulta joskus jopa ihan tosissaan tultu kysymään että saanko vammaistukea tähän ongelmaani... -_- että näin..

Vaikka itse olen jo tottunut omaan tilanteeseeni, en voi olla toisinaan miettimäti sitä tosiasiaa, että miten pystyn suojelemaan omaa lastani vastaavalta kohtalolta. Entä jos minä olen se syy miksi häntä mahdollisesti kiusataan tulevaisuudessa? Tiedän ettei minulla ole mitään vaikutusvaltaa siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta pelko kalvaa toisinaan mieltä.. Ainoa mihin ainakin voin vaikuttaa on se kuinka opetan lastani kunnioittamaan erilaisuutta ja toisia ihmisiä, luoda hälle turvallinen ja rakastava kotiympäristö, tunne että vanhempien puoleen voi kääntyä oli ongelma mikä hyvänsä ja vanhemmat ovat tukena ja rakastavat ehdoitta! <3


12 kommenttia:

  1. Todella hyvin kirjoitettu postaus! Mulla ihan sipulit lensi silmään, kun en osaa edes kuvitella sun surua ja kaikkea sitä paskaa. :'( Koulukiusaaminen on jotain niin järkyttävää. Tärkeää on, että on rakastavat vanhemmat ympärillä, niin kuin sanoitkin. :') ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista Nella <3 Kiusaaminen on todellakin kamalaa ja tuntuu että nykypäivänä muuttuu vielä kamalammaksi :( Se kun ei nykyisin rajoitu enää päin naamaa haukkumiseen vaan jopa nettiä on alettu käyttämään tämän kamalan teon välineenä! Voi kun sen saisi kitkettyä kokonaan pois maailmasta niin olisi paljon parempi olla täällä.

      Poista
  2. Voi, että mäkin täällä hajosin täysin... Tuli myös oma ylä-aste ikä mieleen :( Enkä kyllä kestäis, jos oma tytär joutuisi joskus myös kiusaamisen kohteeksi.... Ajatuskin sattuu ihan törkeesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ikävä kuulla että tekstini sai omat muistosi mieleen! :( inhottavaa ajatella miten olet myös joutunut kokemaan vastaavaa! :'( ja toivottavasti tyttäresi säästyy kiusaamisilta ja saa viettää hyvän lapsuuden ja nuoruuden <3

      Poista
  3. Hyvin kirjoitettu postaus ja erittäin koskettava. <3 Harmi, että olet joutunut kokemaan noin paljon pahaa elämässäsi, mutta tiedätkö, se on varmasti vahvistanut sinua ja tehnyt sinusta juuri sinunlaisen ihmisen - täydellisen juuri tuollaisena. Blogin perusteella ole empaattinen, huomaavainen, kiltti ja välität. Ei uskoisi että taustalla on noin pahat kiusaamiset ja terveysongelmat. Kiusaaminen on aina väärin ja senkin takia oli hyvä, että kirjoitit tämän postauksen ja kerroit kokemuksistasi.Joku koulukiusattu saa tästä varmasti itselleen apua ja vertaistukea. Iso hali! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kauniista kommentista Selina <3 kokemukset todellakin ovat vahvistaneet, tuoneet tietynlaista ymmärrystä elämää kohtaan. En ole niin sinisilmäinen asioita ja ihmisiä kohtaan ja ehkä kun on käynyt siellä pohjalla, niin osaa arvostaa arjessa pieniäkin asioita akvan toisella tavalla. Ja ennenkaikkea olen äärimmäisen ylpeä myös itsestäni siinä suhteessa etten ole katkeroitunut kokemuksieni pohjalta, liian paljon kun on ihmisiä jotka elävät katkeruuden synkässä vyyhdissä näkemättä missään/kenessäkään mitään hyvää! :( se on hirmu surullista mielestäni! :( toivottavasti tosiaan joku kiusattu lukisi tämän ja saisi tunteen ettei ole yksin asian kanssa <3 itse ainakin haluan auttaa vastaavissa tilanteissa olleita, koska siitä kamaluudesta voi tosiaan selvitä <3
      Arvostan sanojasi suuresti ja ihailen sinua, olethan itsekkin kovia kokenut ja joudut kokemaan päivittäin :( ja siitä huolimatta olet mitä hyväsydämisin, lempein ja positiivisin ihminen mitä tiedän! <3 äärimmäisen iso halaus myös sinnekkin suuntaan <3

      Poista
  4. Musta on ihan kauheata miten joiltain ihmisiltä puuttuu ihan kokonaan empatia-kyky ja sitten vielä tehdään toisen ihmisen poikkeavuudella pilkkaa. Välillä itteänikin mietityttää, että mitä jos oma lapsi(sitten joskus) kokee jonkinlaista kiusaamista jonkun asian takia ja en voi mitenkään puuttua siihen. Tärkeintä on kai, just niinkuin sanoit, olla tukena ja myös opettaa lapsilleen, että erilaisuus on ihan ok. "Omituisuudestasi" huolimatta olet tekstien perusteella varmasti lämmin ja ihana ihminen :) Toivon teille vastaisuudessa kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös sinulle lämpöisestä kommentista Alina <3
      Toisilla ihmisillä tosiaan puuttuu empatiakyky ja pahasti, liekö sitten syynä ettei koskaan ole opetettukkaan. Ja jos tietysti elämässä ei koskaan ole tullutkaan mitään poikkeavaa vastaan on toisille tietysti shokki sitten kun sellaista tulee! Hirmu surullista! :(
      Toivottavasti mahdollisimman moni vanhempi huomaisi ottaa asian esille omien lastensa kasvatuksessa, jotta saataisiin kiusaamista ja ennakkoluuloja kitkettyä poies mahdollisimman paljon!

      Kuin myös, minä toivon myös sinulle kaikkea hyvää <3

      Poista
  5. <3 <3 Kaunis postaus, kamalaa miten siuta on kohdeltu, mutta onneksi sinulla on arvot kohdillaan ja elämä reilassa. :) Lapset osaavat olla ihan kamalia pienestä pitäen ja saa kyllä äitinä olla sydän syrjällään kun seuraa lasten leikkejäkin... Kaunis kuva siusta tämä, ihanan tarkka! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Milla <3
      Kivinen tie on kuljettu mutta erittäin opettavainen sellainen :) juu kyllä tarkkana saa olla seuratessaan noiden pienten touhuja ja puuttua heti jos jotain vääryyttä ilmenee kenenkä tahansa toimesta! Jännityksellä odottaen millaisiin tilanteisiin sitä itsekkin päätyy oman lapsen kohdalla! Toivottavasti saan opetettua hälle samat arvot mitä itselläni on toisia ihmisiä kohtaan :)

      Poista
  6. Hyvin kirjotettu postaus! Itse kamppailen vieläkin lapsuusajan kiusaajien kanssa ja heidän osaltaan minun kiusaaminen jatkuu vieläkin, vaikka koulua heidän kanssaan olen käynyt viimeksi 5 vuotta sitten. Luulisi, että aikuiset osaisi suhtautua erilaisuuteen avoimemmin, mutta toisin taitaa valitettavasti olla. Ei kyllä uskoisi, että noin fiksua ja kaunista naista kiusattaisiin yhden pienen "virheen" takia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! :'( kamalaa, miten toiset voi olla noin julmia ja itsekkäitä :'( voimia hirmuisesti <3 muista että olet arvokas juuri tuollaisena kuin olet, ovat kiusaajasi mitä mieltä hyvänsä <3
      Aina tosiaan ei voi ymmärtää kiusaamisen motiiveja, mitä uskomattomimmista syistä saa toisinaan lukea, miksi jotain on kiusattu! Missä on nykyihmisten järki, liekö koskaan sellaista suurimmalla osalla ollutkaan :( *halaus*

      Poista