maanantai 1. helmikuuta 2016

Millainen äiti haluan olla?

Olen tiennyt jo hyvin nuorena, että haluan tulevaisuudessa lapsia. Monesti mietin jo ammattikoulun jälkeenkin, ettei minua haittaa jos pillerit vahingossa pettäisi tai muuta vastaavaa. Omat vanhempani ovat saaneet minut jo todella nuorena. Isäni oli syntyessäni 18 vuotias ja äitini ehti täyttää 17. Olin aina ylpeä nuorista vanhemmistani, muiden luokkatovereiden vanhemmat tuntuivat heidän rinnallaan ikälopuilta, vaikkeivät sitä todellisuudessa olleetkaan. Nykyäänhän kun lapsia aletaan miettimään aina vain myöhempänä ja myöhempänä ajankohtana. Monesti kun halutaan saavuttaa ensin hyvä ammatillinen koulutus, mahdollisesti jopa useampi. Työhistoriaa halutaan olevan jo reilusti takana päin ja mielellään jo se oma talo ja perunamaa minne on sitten hyvä alkaa suunnittelemaan mahdollista perheenlisäystä. Oma haave teinivanhemmuudesta jäi, koska olimme mieheni kanssa tuolloin hyvin eri aatoksissa perheen perustamisen takia. Ja hyvä niin, että oltiin. Vuosien varrelle meille on mahtunut yhtä jos toista kommellusta, riitaa, onnen hetkiä, on ollut taloudellista epävarmuutta, epävarmuutta elämästä ylipäätään jne... Jälkeen päin ajateltuna, ei se lapsi olisi meidän elämään aiemmin oikein sopinutkaan, tai olisi pahimmassa tapauksessa repinyt meidät erilleen. Nyt kun vihdoinkin meidän suhteessa, omassa itsetunnossa ja elämässä ylipäätäänkin tuntuu nyt olevan sellainen tietynlainen tyyneys, alkoi molemmista tuntumaan siltä, että mitä jos se hetki olisi nyt kun perheeseemme voisi tulla lisä jäseniä. No tätä hetkeä saimmekin odottaa vielä odotettua kauemmin ja jossain vaiheessa jo hautasimme haaveet uudesta ihmisotuksesta. Vuosien varrella kun on tullut aina mietittyä enempi ja vähempi perheen perustamista olen myös monesti miettinyt millainen äiti haluan sitten joskus tulevaisuudessa olla. Olen tarkkaillut ympärillä olevien vanhempien suhtautumista lapsiinsa, ystävien, sukulaisten ja jopa vieraiden ihmisten. Olen muistellut omaa lapsuuttani ja miettinyt omien vanhempieni hyviä ja huonoja puolia.


Ensimmäisenä mieleeni tulee, että haluan olla leikkimielinen ja lapsenomainen äiti. Monesti olen törmännyt tuolla eri paikkoja kiertäessämme tähän ilmiöön, että monet vanhemmat ovat "liian aikuisia" nauttiakseen jostain lapsenomaisista asioista. Me kun olemme mieheni kanssa olleet aina hyvinkin lapsellisia muiden silmissä. Me nautimme erilaisten konsolipelien pelaamisesta, lautapelien pelaamisesta ja erityisenä harrastuksena meillä on aina ollut Legojen keräily. Olemme käyneet yhdessä muumimaailmassa ja se jos mikä oli yksi elämäni hienoimmista päivistä <3 Olimme molemmat ihan tohkeissamme joka ikisestä asiasta siellä ja tuntui, että monet vanhemmat varmaan ihmettelivät, miten jotkut aikuiset voivat käyttäytyä niin lapsien tavoin. Suurin haaveemme täyttyi vuonna 2014, ollessamme häämatkalla Tanskassa. Päämäärämme oli suurina Legofaneina tietenkin Legolandia. Voi että olin pyörtyä pelkästä onnesta. Surullisinta siellä oli huomata kuinka innoissaan pienet lapset olivat ja tympeät vanhemmat vain yrittivät pikapikaa saada lapsensa nopeasti alueen läpi, ettei aikaa tuhraantuisi paria tuntia pidempään. Huomasin pohtineeni alueella moneen otteeseen, kuinka lapsille varmaan jää todella hyvät muistot reissusta kun vanhemmat ovat suut mutrulla, huusivat vain jälkikasvullensa "vauhtia nyt ettei koko päivää mene" ... Se että olet äiti tai isi, ei tarkoita sitä, että täytyisi heittää huumorintaju, leikkimielisyys ja avoinmielisyys nurkkaan. Esimerkiksi veljeäni ihannoin suuresti, häntä on ihana katsoa oman jälkikasvunsa kanssa, kuinka hän hööpöttää ja jekuttaa koko ajan ja tuntuu että se positiivisuus, vekkulimaisuus ja elämäniloisuus on myös tarttunut hänen 4 vuotiaaseen tyttäreensä, joka myös hööpöttää ja keksii kaikenlaisia hauskoja juttuja <3

Turvallinen ja luotettava äiti. Haluan luoda lapseeni sellaisen tunteen, että äidille voi aina kertoa niin hyvät kuin pahatkin asiat. Haluan, ettei lapselleni tule sellaista tunnetta koskaan, että "tätä en voi vanhemmilleni sanoa". Kaikki tulevaisuuden asiat eivät välttämättä ole mieluisia, onhan sitä itsekkin tullut tehtyä pienempänä ja nuorena kaikenlaista ei niin viisasta. Itse en kokenut nuorena, että olisin voinut hankalista asioista kertoa vanhemmilleni. Jos muutaman kerran yritin puhua ongelmistani, tuli minulle tunne, että tuntemuksiani vähäteltiin "ei tuo nyt mitään, itte oon joutunut kokemaan tätä tätä ja tätä, sellasta se elämä vain on".. Tai tämä perinteinen "muttakun minun lapsuudessani asiat olivat näin ja näin.." En halua ns. kostaa omia lapsuuden kokemuksia omalle jälkikasvulleni, koska he eivät ole eläneet minun lapsuuttani, eikä se ole heidän taakkansa. Jokainen kun tuntee omalla tavallaan asiat, ei tuntemuksia voi verrata keskenään. Haluan nimenomaan olla 100% tukena olkoonkin aihe omasta mielestäni kuinka vähäpätöinen hyvänsä, neuvoa jos on jotain millä asian saisi korjattua ja ihan vain kuunnella ja olla olkapäänä.
Haluan olla lapseni luottamuksen arvoinen, jos jotain sovitaan niin niistä pidetään kiinni. Ei vanhemmuus ole syy perua tuhanteen kertaan luvattuja lautapelihetkiä tai huvipuisto retkeä, samalla vaatien toiselta sitä lupausten pitämistä. Tietysti ymmärrän, että toisinaan tulee tilanne, ettei jokin asia vain onnistukkaan, vaikka kuinka olisi luvannut, mutta se, että asian ottaa heti mahdollisena ajankohtana hoitoonsa luo sitä tunnetta että toiseen voi luottaa. Kukapa aikuinenkaan itse pitäisi siitä, että joku esimerkiksi ystävä peruu aina kerta toisensa jälkeen tapaamisen, milloin minkäkin syyn varjolla?
Haluan olla sellainen äiti, jota ei tarvitse koskaan pelätä. Tiedän mitä on katsella alvariinsa umpi juoppoa sukulaista tai kuunnella jatkuvasti vanhempien riitelyä. Voin sanoa, että sen pelottavampaa tunnetta saa hakea. Tunne kun tilanteessa ei ole mitään turvallista ja luotettavaa. Olenkin miehelleni painottanut asiaa, etten halua lapsemme kärsivän siitä, että joutuu pelkäämään humalaista aikuista tai että meidän riidat pelottaisivat meidän lasta.


Opettava ja kasvattava äiti. Haluan, että lapseni saa minulta hyvät eväät elämäänsä. Enkä nyt puhu mistään kinkkuvoileivistä tai lihapullakastikkeesta, vaan että voin huoletta luottaa siihen, että lapseni pärjää. Ottaa mukaan ja opettaa arjen askareissa. Opettaa ettei kotityöt ole vain pakollinen paha vaan kaikkia helpottava arjen asia. Esimerkiksi en ymmärrä niitä tapoja joista jokaisesta kotityöstä maksetaan euro tai kaksi. Mielestäni kotityöt kuuluu kaikille ja jotta perhe-elämä sujuu luontevasti ja kaikille jäisi enempi yhteistä vapaa-aikaa, on mielestäni kaikkien hoidettava osansa taloudessa omien kykyjensä ja taitojensa mukaan. Meillä esimerkiksi ollaan aina painotettu auttamisen tärkeyttä. Pienestä asti ollaan oltu puusavotassa mukana, tehty kotitöitä, autettu muitakin sukulaisia aina jos vaan apua on tarvittu ja kaikki tämä sillä palkkiolla kun näkee kuinka onnellinen ja kiitollinen toinen on saamastaan avusta. Toki sitä pienenä aina jurputti vastaan, kun muut lapset pääsi niin paljon helpommalla kuin me, mutta tälleen vanhemmiten olen ollut äärimmäisen kiitollinen tästä asiasta. Minulle tulee äärimmäisen hyvä olo kun voin olla jollekkin avuksi ja osaan arvostaa sitä kun joku auttaa minua. Ja se oppi mikä on sivussa tullut. Ei ole koskaant tarvinnut miettiä että pärjäänkö nyt omillani vai en, kun on perus asiat hallussa. Kaikille kun ei se nykypäivänä ole itsestään selvää että pärjääkö omillaan vai ei. Hyvänä esimerkkinä huomaa juuri minun ja mieheni kasvatuksessa. Mieheni on päässyt lapsuudessa kaikesta juuri siitä mistä aita on matalin. Heidän lapsuutensa oli huoletónta, heiltä ei vaadittu oikeastaan koskaan yhtään mitään ja kyllä sen sitten huomaakin. Arjen moni asia on ollut hankalaa ja uuden opettelua. Joutunut monet asiat aloittamaan niinsanotusti täysin alusta, enkä nyt väitä miestäni tyhmäksi vaan kokemattomaksi. Millä mitään voi osatakkaan ja tietääkkään kun ei koskaan ole mitään vaadittu ja opetettu.
Perus arjen taitojen lisäksi haluan opettaa lapseni kunnioittamaan erilaisuutta. Se että ihminen on hieman massasta poikkeava tai tykkää eri asioista ei tee siitä yhtään vähempi arvoisempaa. Toisia ei kiusata ja kunnioitetaan ihmisiä, kohdellaan niinkuin toivottaisiin itseäänkin kohdeltavan. Opettaa ettei elämä suju aina kuten itse haluaa, mutta sei ei myöskään kaada sitä. Opettaa että asioiden eteen pitää tehdä töitä ja mitään ei pidetä itsestään selvänä. Opettaa arvostamaan luontoa. Elämä ei ole pelkkää telkkaria tai videopelejä, vaan luonnossa kulkeminen voi olla myös rikastuttavaa. Luontoa kunnioitetaan ja eläimiä kunnioitetaan.
Käytöstavat, mikä tuntuu monilla olevan kovin vieras käsite tulee olemaan meillä arkipäivää. Kiitetään, ollaan toista huomioivia, tervehditään ja ollaan kohteliaita.
Ja se minkä itse olen oppinut vasta eräässä työharjoittelu paikassa on, että PASKAA EI TARVITSE NIELLÄ!!!!!! Itseään pitää puolustaa, ei pidä antaa muiden kohdella itseään kuin jätesäkkiä.


Rakastava äiti. Tärkeintä ehkä kaikista, haluan että lapsellani on tunne, että häntä rakastetaan ehdoitta. En halua koskaan siihen tilanteeseen, että lapsi joutuu miettimään "olinko vahinko tai että rakastaako vanhemmat minua". Osoittaa rakkautta sanomalla kuinka tärkeä toinen on, osoittaa se kiitollisuudella, luottamuksella ja ihan sillä, että antaa sitä omaa aikaa lapselle. Olla läsnä ja kiinnostunut hänen asioistaan. Näyttää ettei hänen olemassa olemisensa ja tekemisensä ole yhdentekevää. Liian paljon näkee tapauksia missä vanhemmat eivät tiedä missä lapsensa menee tai mitä heille kuuluu. Minusta se on hirmu surullista.
Ja kuten vanha sanonta kuuluukin "rajat ne on rakkauttakin" kiteyttää myös hyvin ajatusmaailmani kasvatuksesta.

Varmasti paljon jäi vielä sanomatta, mutta tässä nyt nämä tärkeimmät ja tällä hetkellä mieleen tulevat asiat. Onko teillä jotain mitä pidätte tärkeänä lapsenne kasvatuksessa tai onko jokin asia mitä olisitte omassa lapsuudessanne toivoneet, että olisi toisin?

9 kommenttia:

  1. Itse olen myös nuorten vanhempien kasvatti. Äiti kerkes meilläkin juuri täyttää 17 ja isä 19 kun synnyin. Muistan miten hienoa se oli kertoa kavereille, että minullapa on näin ja näin nuoret vanhemmat ja naureskella heidän reaktioilleen. Olen aina ollut sitä mieltä, että tahdon itsekkin olla nuori äiti, koska nykyään äidin kanssa pystyy oikeesti juttelemaan kaikesta (ja nimenomaan ihan kaikesta) ilman sitä "minun aikaan asiat tehtiin näin ja näin" puhetta. Käytöstavat on meilläkin aina olleet todella iso osa kasvatusta. Kotitöistä ollaan saatu kuukausirahan muodossa "palkkio" ja sekin määräyty vielä jokaisen lapsen iän mukaan jotenkin.. Tässä olen itsekkin mietiskellyt tuota, että millainen äiti minusta tulee ja olen sisaruksiltani saanut kuulla, että olen kuulema todella ankara äiti omien mietteitteni mukaan. Olen nimittäin sitä mieltä, että lapsen kuuluu leikkiä ennemminkin kuin pelata puhelimella tai tietokoneella ja näin ollen olenkin ajatellut, että kun lapsi lähtee kouluun, niin sitten vasta aletaan opettelemaan nuiden käyttöä ja pelata saa vaan jos koulussa menee tarpeeksi hyvin ja silloinkin vain pelipäivinä ja max. tunti. Myös herkuista olen kuulema liian ankara, koska olen sitä mieltä, että lasta ei pidä opettaa herkuttelemaan karkeilla sun muilla.. Jos jollain herkutellaan, niin vaikka persikan paloilla ja viinirypäleillä mielummin. Eiköhän se kuitenkin saa vielä kavereiden synttäreillä jossain vaiheessa herkutella ihan tarpeeksi ja tietysti jos on jotain juhlapäiviä, niin sillon. Muuten tahdon olla kyllä hyvinkin rakastava ja ymmärtäväinen äiti jonka luo on helppo tulla juttelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kattavasta kommentista ^_^ Paljon samoja ajatuksia mitä itsellänikin. Juuri tuosta pelikoneiden/puhelimien käytöstä olen täysin samaa mieltä. Niitä kun kerkiää ropeltamaan elämässä muutenkin ihan liikaa niin ei mielestäni kuulu terveeseen lapsuuteen. Toki välillä on niitä pelihetkiä yms mutta tämä nykyajan "telkkari kasvattaa lapseni" meininki ei vain mene jakeluun. Lautapelejä voi yhdessä pelata ja on paljon terveempää ja muutenkin mielikuvituksellisempaa kun leikkii mieluummin kuin pelaa pelejä. Ja tuosta herkuistakin olen samaa mieltä. Niin pitkään kuin suinkin mahdollista jos pystyy välttymään ettei lapsi saa karkin karkkia suuhunsa, niin sitä parempi. Juuri hedelmät ja marjat olisi sitten se terveellisempi vaihtoehto herkutteluille!
      Että toinen natsimutsi näissä asioissa vaan hei! :D

      Poista
    2. Niin ja tuo että tottakai sitten annetaan sitä käyttörahaa kun tarvii ja on kotihommia hyvin hoitanut, mutta en halua sitä että muksu oppii tekemään kotitöitä vain rahankiilto silmissä ja odottaa vielä kolmekymppisenäkin että joku maksaa roskien viemisestä ja tiskien tiskaamisesta :`D

      Poista
  2. Sinusta tulee varmasti upea äiti! ❤ Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kauniista sanoista ihana Selina <3 :´) Toivottavasti, ainakin haluan olla paras äiti juuri omalle lapselleni <3

      Poista
  3. Aivan mahtava postaus! Aika paljon puit sanoiksi myös mun ajatuksia mun tulevasta äitiydestä. Noiden lisäksi mulla on se vielä etten tahdo uskonnon liittyvän mitenkään mun kasvatukseen. Mua raivostuttaa edelleen et mut kasvatettiin niin jyrkäksi ateistiksi että mun piti käydä kivinen tie vapaa-ajattelijaksi. Joten lasta ei kasteta, ja lapsi saa sit aikoinaan itse päättää meneekö ussan vai elämänkatsomustiedon tunneille. Ja että haluaako liittyä kirkkoon vai ei. Kunhan on sen ikäinen. :)

    VastaaPoista
  4. Mukava kuulla, että muillakin on samankaltaisia ajatuksia :) Itse en myöskään halua tyrkuttää mitään uskomuksia lapselle, mies on kuitenkin sitä mieltä, että lapsi kuuluu kastaa kirkkoon joten en halua sitä vastaan taistella, vaikka itse olisin enempi sitä mieltä, että lapsi päättäköön itse asiasta vanhempana. Mutta vaikka hänet nyt sitten mieheni toiveesta kastetaankin, niin uskonto ei tule arjessamme näkymään mitenkään. Itse en aio omia näkemyksiäni tyrkyttää hälle, eikä toivottavasti niitä omia näkemyksiään tyrkyttäisi kukaan muukaan. Jokainen kun saa mielestäni itse uskoa mihin huvittaa/tuntee vetoa.

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus <3

    Herättää paljon ajatuksia, ja aloin itsekin itsekin miettimään millainen äiti olen ja halusin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että herätti ajatuksia! Itsellä ainakin tälläiset selkeät pohdinnat edesauttaa niiden mukaan myös elämistä. On tavallaan tietty suunta miten haluaa olla ja elää, niin on helpompi pysyäkkin sillä polulla :) Varmaan siis saattaisin pysyä muutenkin, mutta luonteeltani olen tälläinen pohtija tyyppi ja tulee monesti ihan arjen tiimellyksessä pohdittua monenlaisia syvällisiäkin asioita ^_^

      Poista