torstai 18. helmikuuta 2016

Odottavan aika on pitkä

Täällä edelleen ollaan yhtenä kappaleena. Viikkoja on tällä hetkellä 39+2 eikä poitsu osoita juuri mitään mielenkiintoa tulla tähän maailmaan. Eniten ärsyttää tämä epävarmuus ja odottaminen. Ensin saimme odottaa kolmisen viikkoa siihen kun povailtiin käynnistämistä, jottei vauva kasva liian isoksi suhteessa siihen miten jämäkkä tuo lantioni seutu on synnytystä ajatellen. Sitten peruttiin ne aatokset ja viimeksihän lääkäri meni sanomaan että ei mene montaa päivää kun saamme vauvan syliin, että ihmettelee syvästi jos tullaan vielä viikon päästä uudelleen kontrollikäynnille. No tänää on kulunut viikko viime kerrasta ja edelleen ollaan yhtenä kappaleena. Odottaminenkin olisi paljon mielekkäämpää jos mitään turhia odotuksia ei oltaisi ladottu harteille, mutta tälleen ensimmäistä odotellessa sitä on niin kovin jännittynyt kaikesta uudesta ja uskoo vähän liikaakin lääkärin povauksiin. 

Viime lääkärikäynnin jälkeen olo on ollut kieltämättä kuin olisi vuoristoradan kyydissä ollut. Lähinnä niinkuin henkisellä tasolla. Hyvä kun uskalsin lähikauppaan lähteä, kun pelkäsin, että mitä jos se syntyy juuri nyt punaisella sekunnilla tai että vedet menee keskelle kassajonoa. Loppujen lopuksi tämä odottelu ja jännääminen turhautti jo niinkin paljon, että olen tässä loppu ajasta niiden vesienkin menon uhalla lähtenyt mieheni työpäivän ajaksi kiertelemään pariinkin otteeseen kaupoille, olen koittanut siivoilla kämppää sen mitä olen jaksanut ja mennyt koiran kanssa rämpimään mettään. Mutta mitään ei ole nämä rasitukset saaneet aikaiseksi. Viime lääkärikäynnin jälkeen oli muutaman päivän sellainen omituinen olo kylläkin, alaselkä kipuili ja alavattassa oli olo kuin olisi kuukautiset alkamassa. Mutta nämäkin tuntemukset tyssäsivät tosiaan heti kahden päivän jälkeen ja uusia tuntemuksia ei oikeastaan ole ollut. Ihan yksittäisiä selkäkipuiluita on saattanut hieman iltasella olla ja yhtenä aamuna oli tunnin automatkan jälkeen olo kuin olisi vuosisadan ripuli tai kuukautiset alkamassa, mutta sekin lakkasi heti kun poistui autosta jaloittelemaan. Voihan tietysti ollakkin että sitten kun jotain alkaa tapahtumaan niin sitä sitten tapahtuukin melkoisella vauhdilla. Jos poitsu olisi oikein fiksu ja kiva äitiänsä kohtaan niin hän voisi alkaa harkitteen lähtöä sen verran tehokkaasti tässä yön ja huomis aamun aikana, että saisimme jäädä suoraan huomenna lääkärikäynnin yhteydessä osastolle ;) Mutta mikäli pienoinen on vanhempiinsa tullu, niin hän pitää tässäkin asiassa oman päänsä. Alkaa vain pikkuhiljaa jännittämään tuo koko homma, kun eivät lähdekkään käynnistämään, että mahtuuko hän syntymään alakautta ja pelko siitä, että synnytyksessä tulee jotain hämminkiä, että joudutaan tekemään hätäsektio jokatapauksessa on melko suurissa lukemissa... Nähtäväksi jää mitä huominen tuo tullessaan :)

Hyvää loppuviikkoa teille kaikille <3 

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Jännitän täällä ja olette ajatuksissani! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon ihanainen <3 kotiinhan me päästiin jatkamaan masun kasvattelua, totesi tämäkin lääkäri että pieni syntyy sitten kun siltä tuntuu :) ja ei nähny mitään ongelmia etteikö vauva mahtuisi alateitse tulemaan, tässä nyt sitten jännitys jatkuu milloinka pienoinen päättää tulla maailmaan :)

    VastaaPoista
  3. Hei nyt oikei paljon voimia vikoille päiville ja tsemppiä lähestyvään koitokseen <3 Pidän peukkuja ja jännään myös!

    VastaaPoista